Back to top

Historia

Nokian Mammojen historia ulottuu aina vuoteen 2007. Sanna Laine perusti keskustelufoorumin Nokian Mammat 8.5.2007 tavoitteenaan tutustua muihin nokialaisiin äiteihin. Kahden ja puolen vuoden aikana foorumin oli löytänyt jo 542 äitiä. Foorumilla keskusteltiin kaikista nokialaisiin lapsiperheisiin liittyvistä asioista, kuten lapsiperheiden asemasta, lasten kehityksestä, perheiden hyvinvoinnista ja päivän polttavista aiheista. Nokian Mammat käyttivät foorumia yleisenä tiedonhankintaväylänä jokapäiväisissä tilanteissa.

Mamma-foorumilaiset aloittivat pian myös puistotapaamiset joiden myötä myös muut tapaamiset lisääntyivät esimerkkinä Mammamaanantait ja vauvatreffit. Ensimmäinen lastentarvikekirpputori järjestettiin jo puoli vuotta foorumin perustamisen jälkeen. Siitä saakka on lastentarvikekirpputori järjestetty säännöllisesti kahdesti vuodessa.

Aktiiviset Mammat ovat olleet myös yhteiskunnallisia vaikuttajia. Tästä osoituksena esimerkiksi mielenosoitus Nokia-lisän puolesta sekä Nokian kaupunginhallitukselle luovutetut adressit.

Vuonna 2016 keskustelufoorumi tuli tiensä päähän ja sen aktiivinen ylläpito Nokian Mammojen toimesta lopetettiin. Keskustelut ja tapahtumailmoittelu on siirtynyt suurimmalta osin facebookiin Nokian Mammojen omille sivuille sekä Nokian Mammat ry pulinapalsta-ryhmään, jossa keskustellaan ja ideoidaan yhdessä uusia tapaamisia ja tapahtumia.