nokianmammat@nokianmammat.net

Search
Close this search box.

Etäkuntavaalipaneeli 5/6: Oppiminen

etäkuntavaalipaneeli tarkastelussa oppiminen

Julkaisemme Mammojen blogissa sekä somekanavissamme kuntavaalien alla eri puolueiden kannanottoja yhdistykselle ja jäsenillemme tärkeistä teemoista.

Kysyimme puolueilta kuusi kysymystä liittyen lapsiin ja lapsiperheisiin Nokialla. Julkaisemme puolueiden vastauksia yksi kysymys kerrallaan. Vastaus on puolueen näkemys asiasta, ei kenenkään ehdokkaan henkilökohtainen mielipide.

5. Kysymys: Oppiminen

Koronavuosi on ollut haastava monelle koululaiselle ja nuorelle esimerkiksi oppimisen ja harrastamisen kannalta. Miten te huolehditte siitä, että lapsille ja nuorille on saatavilla tarpeen mukaan tukiopetusta ja tukea oppimiseen?

Vastanneiden puolueiden vastaukset aakkosjärjestyksessä.

Eläinoikeuspuolue

Koronakriisistä on aiheutunut lapsille ja nuorille oppimis vajetta, mihin pitää tarttua tarjoamalla kouluissa riittävää pedagogista ja opiskeluhuollollista tukea, kuten esimerkiksi koulukuraattorin ja kouluterveydenhoitajanpalveluita. Oppilaille on oltava tarjolla kynnyksetöntä psykososiaalista tukea, jotta mielenterveyden ongelmiin voi saada apua varhaisessa vaiheessa. Kaikista saatavilla olevista tukimuodoista on tiedotettava lapsille, nuorille ja heidän huoltajilleen riittävästi. Tiedottamisessa on huomioitava ihmisten vaihtelevat kieli taustat.

Jotta lapsille ja nuorille voidaan tarjota oppimiseen tukea, on tärkeintä että Nokialla on riittävästi opinto-ohjaajia, erityisluokanopettajia, erityisopettajia ja varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Opettajia ei saa missään tilanteessa lomauttaa ja tarvittaessa kunnan on huolehdittava opetushenkilöstön täydennys- ja muuntokoulutuksesta. Opetushenkilöstön poissaoloihin on aina palkattava sijainen, oli kyseessä sitten pidempiaikainen tai tilapäinen poissaolo.

Kriisi on myös kerryttänyt perhepalveluissa palvelu vajetta lisääntyneen tuen tarpeen vuoksi. Jotta ongelmat eivät pääse kasaantumaan ja etenkin erityispalveluiden tarpeen kasvu ei lisäänny, täytyy syntynyttä palvelu vajetta purkaa aktiivisin toimin. Kriisin siirtyessä jälkihoito vaiheeseen, on varmistettava se että kaupungin palveluissa on riittävät voimavarat lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseen. Etenkin ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämiseen pitää osoittaa varoja, sillä muuten on vaarana että viivästyneen tuen vuoksi lapset ja perheet joutuvat korjaavien palveluiden piiriin.

—————————————————

Keskusta

Kannatamme kouluihin pienempiä ryhmäkokoja, koulunkäyntiavustajien resurssien lisäämistä, erityisluokille on myös paikkansa. Näillä keinoilla mahdollistettaisiin lisätuki oppimiseen. Toimiva oppilashuolto on myös tärkeä osa tätä erityisestä ajasta selviämistä.

—————————————————

Kokoomus

On tärkeä huolehtia riittävistä opetuksen ja tuen resursseista. Keinoja ovat esimerkiksi ryhmäkokojen pitäminen sopivana, tukiopetuksen mahdollistaminen kaikille tarvitseville sekä riittävät erityisopetuksen resurssit.

—————————————————

Kristillisdemokraatit

Opetusryhmät täytyy pitää riittävän pieninä. Pienryhmäopetusta on oltava tarjolla riittävästi. Näihin tarvitaan erityisluokanopettajia, koulunkäynninohjaajia ja riittävä tuntikehys. Joustavan perusopetuksen mallia on laajennettava ja tarjottava mahdollisuus kymppiluokan käymiseen. Koulujen henkilökunnassa pitää olla vähintään suositusten mukainen määrä koulukuraattoreita ja koulupsykologeja.

—————————————————

Perussuomalaiset

Työskentelyrauha säilyy, kun ryhmäkoko ei kasva liian suureksi. Koulukiusaamistapauksiin tulee reagoida nopeasti, koska pitkittyessään nekin haittaavat paitsi yksilötasolla myös opiskelurauhaa yleisesti. Kouluissa on oltava tarpeeksi koulukuraattoreita/psykologeja ongelmatilanteiden selvittelyssä, opettajien päätyö on opettaa. Yksi ratkaisu olisi tehdä joitain tukiopetustehtäviä myös etänä.

Nokian Perussuomaisten hallituksen yksimielinen kannanotto.

—————————————————

SDP

Oikea-aikaisella ja riittävällä resursoinnilla. Valtion myöntämiä koronakorvauksia tulee käyttää riittävien resurssien saamiseen, esim. määräaikaisilla resurssilisäyksillä. Olemme puolustaneet yläkoulun jälkeisen lisäopetuksen pysymistä Nokialla jo ennen koronaakin.

—————————————————

Vasemmisto

Valtion myöntämiä koronatukia, kuten muitakin kaupungin koulutukseen suunnattavia resursseja tulee jakaa tasapuolisesti tarpeiden mukaan.
Tukiresurssia pitää suunnata oppimisen tukeen palkkaamalla lisää kasvatus- ja opetusalan aikuisia kouluihin. Koulun henkilöstön työsuhteiden pitää olla jatkuvia, määräaikaisuudet ja lomautukset kesäajaksi luovat kouluyhteisöön epävarmuutta eivätkä tue koulutyön jatkuvuutta.

—————————————————

Vihreät

Kouluissa annettava opetus on suoraan kytkettynä budjetoituun resurssiin. Koulujen tuntiresurssia täytyy kasvattaa, jotta pystymme paremmin vastaamaan opetusvajeeseen kohtuullisilla ryhmäkoilla ja tukiopetusresurssilla. Lisäksi meidän täytyy edelleen vahvistaa oppilashuollon palveluita, jotta annettava tuki ei ole korjaavaa ja tutkimuspainotteista, vaan painotus olisi ennaltaehkäisevässä ja matalankynnyksen palveluissa.

Jaa blogipostaus:

Lisää blogipostauksia