Tiede-lehden (6/2020) julkaiseman artikkelin lainaus; ”Omistaminen kytkeytyy niin lujasti identiteettiimme, että maksamme mieluummin varastoista kuin luovumme mistään”. Suhtautumiseni omistamiseen on alkanut vähitellen muuttua. Nelihenkinen perheeni asuu 65 neliön asunnossa ja hiljattain päätimme luopua auton omistamisesta.
Nykyinen elämäntilanteemme, asuntomme sijainti, työelämän joustavuus, julkisten liikenneyhteyksien hyvä saavutettavuus ja lähistön palvelut tekivät lopulta autosta luopumispäätöksen helpoksi. Auton tilalle tulivat sähköpyörät aikuisille ja lapsille kuljetuskärry eli emme tyystin luopuneet omistamisesta liikkumisen suhteen.
Kesälomaamme kuului kotimme kaikkien tavaroiden läpikäynti ja inventointi. Meiltä löytyi useita avaamattomia pakkauksia verhon nipsuja, joita ei kumma kyllä löytynyt niinä hetkinä, kun muutto on edennyt verhojen ripustamiseen. Lapsilla on kura-, väli-, verkka- ja toppapukua nykyhetkeen ja kasvua varten varattuna. Urakka oli suuri, mutta uskon inventoinnin selkeyttävän ja hillitsevän uuden tavaran hankintaa.
Projektin aikana huomasin tavaroihin liittyvän suuria ja pieniä tunteita. Esikoinen on itkenyt pois annetun junaradan perään, jolla hän leikki harvoin ja silloinkin ohimenevän hetken. Varastossa kenkälaatikoissa muistoja lapsuudesta, kortteja, kirjeitä, valokuvia ja poistettu viisauden hammas.
Säästin muistot, jotka kertovat minusta eikä joulukortin vuonna 2005 lähettäneistä. Luin kortit sekä kirjeet ja kiitin mielessäni lähettäjää. Pieni kiitollisuusharjoitus. Hävitin viisauden hampaan, vaikka se olikin osa minua.
Alussa mainitsemassani artikkelissa todetaan, että kasvuikäisiä voi opettaa tuntemaan iloa aineettomista asioista ja kiitollisuuden opettelu voi toimia yhtenä osana materialististen piirteiden vaimentamista. Tavarat ja asioiden omistaminen merkitsevät meille jokaiselle eri asioita. Välillä päädymme haluamaan samoja asioita mitä toisella on tiedostamattamme.
Pyritään tekemään itse valintamme ja luomaan itsemme näköiset elämät, tavaroista piittaamatta.
Teksti julkaistu ensimmäisen kerran Nokian Uutisissa 29.10
Teksi ja kuva: Eevi Roivainen, Nokian Mammojen aktiivi ja kahden tytön äiti
